lauantai 29. marraskuuta 2014

Sulalla sokerilla liimaaminen


 Tässä teknistä päivitystä liittyen sulatetulla sokerilla liimaamiseen! Moni pelkää tätä vaihetta piparitalon leivonnassa, mutta hommasta selviää rauhallisuudella ja hyvällä suunnittelulla.

Valmistaudu suunnittelemalla missä järjestyksessä liimaat talon ja aseta palat valmiiksi siihen järjestykseen. Jos liimaajia on kaksi, kannattaa kertoa apurille koko ajan, mitä aikoo seuraavaksi tehdä. Sokeri on liimausvaiheessa tulikuumaa, joten liimatessa pitää olla varovainen.

Sirottele noin puoli desiä sokeria pannulle (tähän hommaan ei kannata ottaa käyttöön sitä kaikkein parasta paistinpannua). Lämmitä sokeria keskilämmöllä, kunnes se alkaa rauhallisesti sulaa. Jos isket lämmöt heti täysille, sokeri palaa ja maistuu kitkerältä.


Kun sokerikokkareet ovat sulaneet ja sokeri muuttunut kullanruskeaksi, sillä voi liimata. Sokeria kannattaa hämmentää silloin tällöin, mutta miedolla lämmöllä se ei jähmety eikä pala.Sokeri liimaa hyvin, vaikka se jähmettyisikin hiukan. Juoksevan sokerin etu on kuitenkin se, että sokeri ei jätä hiusmaisia "nauhoja" eikä se valu.


Jos sinulla on "päällekkäin " liimattavia paloja, liimaa ne ensin kiinni toisiinsa. Pienet palat (kuten viisarit) voi liimata myös sokerikuorrutteella.

 Kasta sokeriin aina vain se reuna, jonka liimaat seuraavaksi. Paina sitten nopeasti reuna liimauspintaan ja pidä hetki paikoillaan. Suunnittele myös ennen kuin kastat palaa liimaan, mistä aiot pitää kiinni kun yksi tai kaksi reunoista on kuumassa sokerissa. Näin vältät parhaiten sormien polttamisen. Rauhallisuus on avainasemassa sokerilla liimatessa.

Jos liimaat talon pohjalle, katso että sijoitat ensimmäisen palan niin, että koko talo mahtuu sille.


Kiinnitä ensin etuseinä pohjaan (jos sellainen on), sitten sivuseinät ja lopuksi takaseinä ja kattopalat.


Varmista liimatessasi sivuseiniä, että ne tulevat suoraan kulmaan, jotta takaseinä osuu hyvin paikalleen.

 Koska minulla ei ollut pohjaa, koin helpommaksi kastaa sivuseinät sokeriin ja painaa takaseinän niitä vasten. Vaihtoehtoisesti takaseinän molemmat reunat voi kastaa sokeriin.

 Mieti, mistä pidät kiinni, jotta et koske kuumaan sokeriin! Sokeri jäähtyy nopeasti, joten voit rauhassa koskea jämähtäneisiin saumoihin.




 Liimaa lopuksi pienet yksityiskohdat. Pää kannattaa pitää kylmänä pienten palojen kanssa. Jos ote on tukeva ja käsi vakaa, pienetkään palat eivät ole ongelma. Jos pipari vahingossa päätyy pannulle, uita se aina ylös lastalla.


 Jäähtyneen sokerin irroittaminen pannusta tuottaa usein päänvaivaa. Sokerin saa parhaiten irti, kun sen kaataa kuumana foliosta tehtyyn "kuppiin" ja antaa jäähtyä ennen pois heittämistä. Toinen vaihtoehto on poistaa sokeri jäähtymisen jälkeen. Tämä onnistuu kun pannulle kaadetaan kuumaa vettä ja pannua lämmitetään uudelleen. Jämähtänyt sokeri liukenee lämmetessään veteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti