keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pieni talo kupin reunukselle.

 Piparitalo taivaan tarina käynnistyy kahvikupin reunukselle istuvilla mikro-piparitaloilla! Taloilla voi ilahduttaa harvinaisia vieraita tai lievittää omaa joulun ikävää.

Näin kuvan suupala-kokoisista piparitaloista Pinterestissä, ja päätin, että tätä täytyy kokeilla! Piirsin kahdet kaavat ruutupaperille siinä pelossa, että pienimmät osaset palaisivat. Mikäli leipoessa käyttää kahden eri mallin kaavoja, on viisainta merkitä kaavat jotenkin. (Tulostettava kuva kaavoista löytyy tekstin lopusta.)

Aloita kaulimalla jääkaappikylmä piparitaikina. Kymmeneen minitaloon menee noin 125g taikinaa. Kun leivotaan näin pientä taloa, on tärkeää kaulia taikina miltei läpikuultavaksi. Mitä ohuempaa taikina on, sitä vähemmän se paisuu, jolloin osaset säilyttävät muotonsa ja sopivat yhteen paremmin.

Kaulittu taikina kannattaa siirtää leivinpaperille ennen leikkaamista. Ei haittaa, jos taikina repeää matkalla: ehjää taikinaa tarvitaan aina vain palan verran kerrallaan.

 Aseta kaavat leivinpaperille ja painele veitsellä parillinen määrä osasia. Leivinpaperiin voi merkitä, mitä osia on leikattu minnekin. Paista piparit uunin yläosassa n.200 asteessa. Pipareita kannattaa vahtia kokoajan, etteivät ne kärähdä, sillä paistoaika on vain muutaman minuutin.

 Koristele piparit ennen kokoamista valkuais-tomusokeri-kuorrutteella.


 Kokoa talot käyttäen kuorrutetta "liimana". Palasten väliset raot ja muut "kauneusvirheet" voi lopuksi kuorruttaa piiloon!











Linkin alkuperäiseen ideaan löydät tästä:

Seuraavan kerran päivitystä on odotettavissa jo parin päivän päästä eli perjantaina!




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti