3x kuorrute

Tässäpä on testissä kolme kotitekoista tomusokerikuorrutetta sekä yksityiskohtaisia ohjeita kuorruttamiseen. Valkoisessa kuorrutteessa on pohjana kananmunan valkuainen, sinisessä sitruunamehu ja punaisessa vesi. Sininen kuorrute on värjätty pienellä määrällä elintarvikeväriä. Punaisessa taas on käytetty osittain mansikanmakuista tomusokeria.

Sekoittaessa yritin tehdä tarkkoja kirjauksia nesteen ja tomusokerin suhteesta. Se kuitenkin osoittautui melkein mahdottomaksi näin pienelle määrälle kuorrutetta. Hyvä yleissääntö kuitenkin löytyi:

Aloita lisäämällä ruokalusikalliseen nestettä ½desiä tomusokeria (kahteen ruokalusikalliseen desi tomusokeria jne..). Sekoita huolellisesti ja sen jälkeen lisää tomusokeria teelusikallinen kerrallaan. Jos kuorrute menee liian jäykäksi, lisää nestettä pisara kerrallaan. Vesikuorrutteen kohdalla sekoituslusikka kannattaa vain kastaa veteen.

Valkuaiskuorrutteeseen puoli desiä tomusokeria riitti melko hyvin. Seuraavaksi eniten sokeria kului sitruunamehuun ja eniten veteen. Nesteen kanssa kannattaa olla kohtuullinen. Jos tomusokeria alkaa sekoittamaan esimerkiksi kokonaiseen valkuaiseen, kuorrutetta tulee monta desiä.

Kun luulet, että kuorrute on sopivan jäykkää, nosta lusikalla kulhosta noro ja piirrä sillä leivinpaperille noin sormenpään kokoinen lenkki. Jos lenkki valuu umpeen, kuorrute on liian löysää. Jos kuorrutteesta taas ei irtoa nauhaa vaan murusia, kuorrute on liian jäykkää. Kannattaa miettiä, miten monimutkaisia koristeita haluaa tehdä ja säädellä jäykkyyttä sen mukaan.

Todella jäykästä kuorrutteesta (jota olen käyttänyt tässä postauksessa) saa kauniita koristeita, mutta sitä on vaikea puristaa ja se katkeaa helpommin. Jos koristelemassa on lapsia, kannattaa kuorrute jättää siis löysemmäksi.

Kuorrute kannattaa sekoittaa jälkiruoka-astiassa mielummin kuin lasissa!

Kääri pursotuspussin reunat makkaralle, ja lisää kuorrute suoraan pussin päähän (tai nurkkaan, jos  käytät tavallista muovipussia). Muuren suurin osa kuorrutteesta jää pitkin pussin seiniä.

Jos käytät tavallista muovipussia pursottamiseen, leikkaa pussin pohjan "lärpäke" viistosti pois tieltä. Muuten se kerää pursottaessa jämähtänyttä kuorrutetta. Leikkaa sitten pieni reikä pussin päähän.

Pursottaessa on tärkeää saada pussiin ilmaa. Ilma työntää kuorrutteen ulos pussista. Jos puristaa vain kuorrutetta, jälki on epätasaista ja viimeisiä kuorrutteita on vaikea saada ulos pussista. Avaa siis pussi ensin aivan auki ja vangitse sen sisään ilmaa. Sen jälkeen kierrä pussin suuta tiukalle saparolle kunnes saat pussiin kunnon ilmataskun. Kääri saparo tiukasti etusormesi ympärille ja purista sitten ilmapussia. Näin saat mahdollisimman tasaisen pursotusjäljen. Ota pussiin välillä lisää ilmaa.

Koristelu kannattaa suorittaa leivinpaperin päällä, jonka voi heittää sitten roskikseen. Aloita pursottaminen mahdollisuuksien mukaan piparin ulkopuolelta. Jos kuorrutusjälki on jostain syystä huonoa, se ei päädy piparille. Pidä pursotinta viitisen senttiä piparin yläpuolella. Näin voit ohjata kuorrutetta paremmin. Mitä jäykempää kuorrute on, sitä hitaampaa pursottaminen on.

Kun kuorrutteella tahtoo tehdä mutkan, paras tapa on pysäyttää pursotin sen kohdan yläpuolelle, johon haluat mukan terävimmän kohdan. Kun kuorrute on tarttunut kiinni pipariin, liikuta pursotinta hitaasti haluamaasi suuntaan. Alla olevaan kuvaan on merkitty pienellä ympyrällä kohta, johon kuorrute on tarttunut ennen kuin liikutin pursotinta. Mutka jää siihen.

Pursottaessa ei voi "ennakoida". Kannattaa keskittyä siihen kohtaan, joka kulloinkin osuu pipariin. Jos pursotinta ohjaa aina siihen, minne haluaan kuorrutteen kohta, saa lopputulokseski hieman mutkikasta viivaa.

 Jos jäykkää kuorrutetta yrittää liikuttaa liian nopeasti, se katkeaa. Löysän kuorrutteen haasteena taas on saada kuviot selkeiksi. Pursottimen liikkeitä kannattaa silloin hieman liioitella.

Alla olevasta kuvasta näkyy valkuaiskuorrutteen suurin ongelma: koska valkuainen ei ole koskaan täysin tasainen, kuorrutteesta on lähes mahdoton saada täysin tasaista.

Jos kuorruttaminen on hankalaa, ei kannata masentua, vaan yrittää ensin yksinkertaisempia kuvioita.Suurpiirteisesti viivoitetut seinät ja katot toimivat usein loistavasti. Jos koristeltavaa on paljon, voi kaikki palat laittaa riviin ja pyyhkäistä niitten yli pursottimella. Tätä tekniikkaa on hyödynnetty mm. minipiparitaloissa.

Erityisesti jämäkkää kuorrutetta voi heti pursotuksen jälkeen korjailla hammastikulla, veteen dipatulla veitsellä, tai kuten minä tässä, pienellä haarukalla. Jos kohdan tahtoo pursottaa aivan uusiksi, kuorrutteen voi kaapaista pois ja pyyhkäistä kohdan kostealla paperilla.

Kaikista pohjista sai näittiä ja ohutta kuorrutetta. Valkuaiskuorrute söi vähiten tomusokeria, mutta on herkästi epätasaista. Sitruunakuorrutteesta tulee helposti liian jäykkää, ja lisäsinkin sen joukkoon hieman vettä. Toisaalta kuorrute tuoksuu ja maistuu veikeältä varsinkin sinisenä! Vesikuorrute oli päinvastoin helposti liian löysää. Jos oikea koostumus löytyy, kaikki kuorrutteet toimivat loistavasti!

(muokattu 1.12) Kokeiltuani useamman kerran vesi- ja valkuaiskuorrutteita, eroja alkoi löytyä. Valkuaiskuorrute on löysänäkin sitkeämpää ja jähmettyy nopeammin kuin vesikuorrute. Vesikuorrutteesta täytyy tehdä jäykempää (ja vaikeammin puristettavaa) ennen kuin siitä saa yhtä selkeälinjaista nauhaa. Jos piparitalon tekee kerran vuodessa (eikä esteitä kananmunan käytölle ole), suosittelen urhaamaan yhden valkuaisen kuorrutteeseen.

Jos kuorrutteista tahtoo eri makuisia tai värisiä, kannattaa testata eri nesteitä. Äitini on tehnyt kuorrutetta karpalomehuun. Myös erimerkiksi kahvi saattaisi toimia pohjana.

Säilytä kuorrutetta jääkaapissa ilmatiiviissä astiassa, jotta se ei kovetu. Sekoita kuorrutetta ja lisää tarvittaessa nestettä, kun otat kuorrutteen uudelleen käyttöön. Kuorrute säilyy pari päivää.

Mukavia koristeluhetkiä!