maanantai 1. joulukuuta 2014

Käkikello


Äitini pyynnöstä tälle päivälle valmistui piparinen käkikello. Sattumalta meillä juhlittiin merkkipäivää ja innostuin koristelemaan talon sen mukaisesti.

Aloita kaulimalla jääkaappikylmä piparitaikina noin millin paksuiseksi. Tähän taloon tarvitset noin puoli kiloa taikinaa. Siirrä taikina leivinpaperille ja leikkaa palat painelemalla terävällä veitsellä. Nostele ylimääräinen taikina palojen ympäriltä. Älä siirrä leikattuja paloja.


Tässä piparitalossa päätin hyödyntää valmiita piparimuotteja. Muoteilla voi painaa kuvioita talon seiniin tai tehdä päälle lopuksi liimattavia koristeita.

Käkikellon lehtikoristeet on tehty pienistä sydänpipareista. Sydämeen tehdään ensin keskelle poimu. Sen jälkeen molemmat reunat rypytetään. Tämä vaatii muutaman kokeilun, joten sydämiä kannattaa leikata reilusti.





Tässä yksi niistä onnistuneista sydänlehdistä.

Paista pipareita uunissa noin 200 asteessa muutaman minuutin ajan. Anna pipareiden jäähtyä.

Koristele piparit ennen kokoamista. Yksi tapa koristella on hunnuttaa osa pipareista tomusokerilla.

Mallaa päällekäin tulevia paloja koristeluvaiheessa, jotta koristeet jäävät varmasti näkyviin.

Liimaa palaset yhteen sulalla sokerilla (tarkemmat ohjeet edellisessä postauksessa). Lopuksi kuorruta palasten väliset rakoset umpeen.







Tälle päivälle oli käytössä niin hyvä kamera, ett innostuin vähän..













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti