torstai 18. joulukuuta 2014

Helppo (gluteeniton) muumitalo


Jos karuselli tuntui menevän yli hilseen, niin tässä ollaan toisessa ääripäässä. Tähän muumitaloon et tarvitse edes kaavoja, vain kaksia erilaisia paloja. Mallissa olen pyrkinyt erityisesti ottamaan huomioon gluteenittoman taikinan haasteet, mutta talon voi leipoa toki tavallisestakin taikinasta.

Yhdessä suhteessa otsikko on harhaanjohtava: gluteenitonta taikinaa ei ole koskaan erityisen helppo leipoa, sillä se on tahmeampaa raakana ja hauraampaa paistettuna. Varaudu siis tekemällä paljon ylimääräisiä osia. Jos gluteeniton ruoanlaitto on sinulle viesrasta, tutustu aiheeseen huolella ennen leipomista.

Gluteenitonta taikinaa myydään tämän näköisissä 250g pakkauksissa.

Aloita kaulimalla noin 250g jääkaappikylmää taikinaa suoraan leivinpaperille. Gluteeniton taikina kannattaa painella ensin sormin litteäksi ja kaulia vasta sitten. Käytä vehnäjauhojen asemasta esimerkiksi "gluteenitonta jauhoseosta".

Paina sitten taikinaan jollakin astialla (esimerkiksi isolla mariskoolilla) ympyrä joka on halkaisijaltaan 12-14cm.

Jaa sitten ympyrä siivuiksi. Mitä ohuempia siivuja teet, sitä kaarevamman katon saat. Siivut saavat (ja niiden kannattaa) olla erikokoisia, sillä se helpottaa liimausvaiheessa. Siivuista tulee muumitalon katto.

Siisti siivujen reunat, Tärkeintä on, että kyljet ovat suorat.

Seuraavaksi tehdään muumitalon seinät. Erota jäljellä olevasta taikinasta osa pohjaksi ja kauli loput noin 12cm levyiseksi pitkäksi levyksi. Leikkaa siitä sitten noin sormen paksuisia siivuja. Minulla siivuja kului lopulta 11, mutta koko taikina kannattaa hyödyntää siltä varalta että osa palasista murtuu.

Poista siivujen väliin jäänyt taikina, leikkaa siivut saman mittaisiksi ja tasoita reunat. Kauli sitten myös pohja leivinpaperille.

Paista pipareita noin seitsemän minuutin ajan 200 asteessa. Gluteeniton taikina kypsyy hitaammin kuin tavallinen. Kunnolla paistuneet piparit ovat huomattavasti kestävämpiä kuin vähän alikypsät.

Kokoa sitten piparitalo pohjalle. Itse käytin liimaamiseen valkuais-tomusokeri kuorrutetta, mutta sula taloussokeri käy myös hyvin. Koska gluteeniton taikina paistuu epätasaisesti, käänsin seinäpalat liimatessa "pohja" ylöspäin. Liimaa palat yksi kerrallaan lieriöksi.


Kuorruta sitten halutessasi seinät. Tässä on käytetty sinisellä elintarvikevärillä värjättyä valkuais-tomusokeri-kuorrutetta ja nuolijaa.

















Anna sinisen kuorrutteen jähmettyä ja lisää sitten halutessasi muita koristeita kuten ikkunat.

Liimaa tämän jälkeen katto. Kattopalat liimataan kartioksi joko suoraan seinien päälle tai ensin esimerkiksi suppiloon. Kattoon kuluu noin 2/3 paloista. Tarkista liimatessa, että katosta tulee tarpeeksi suuri, erityisesti jos käytät suppiloa apuna.

Tämän jälkeen voit halutessasi kuorruttaa ja koristella myös katon. Lopuksi hunnuta talo tomusokerilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti