torstai 25. joulukuuta 2014

Jyväskylän kaupungin kirkko

Joulutervehdykset blogini uskollisille lukijoille! Vuoden viimeisenä piparitalona toteutin pitkäaikaisen unelmani ja rakensin Jyväskylän kaupungin kirkon nallekarkki-ikkunoilla. Olkoon tämä inspiraationa ensi vuodelle!










Kaavoja en tähän postaukseen (vielä) lisännyt, mutta mikäli joku niitä kaipailee, voi pistää kommenttia!

Vaikka piparitalokausi ja päivittelyni päättyy (toistaiseksi) jätän blogin olemaan, jotta halukkaat voivat käydä inspiroitumassa vuoden aikana.

Kiitos kaikille lukijoille tästä kaudesta ja hyvää joulua!

torstai 18. joulukuuta 2014

Helppo (gluteeniton) muumitalo


Jos karuselli tuntui menevän yli hilseen, niin tässä ollaan toisessa ääripäässä. Tähän muumitaloon et tarvitse edes kaavoja, vain kaksia erilaisia paloja. Mallissa olen pyrkinyt erityisesti ottamaan huomioon gluteenittoman taikinan haasteet, mutta talon voi leipoa toki tavallisestakin taikinasta.

Yhdessä suhteessa otsikko on harhaanjohtava: gluteenitonta taikinaa ei ole koskaan erityisen helppo leipoa, sillä se on tahmeampaa raakana ja hauraampaa paistettuna. Varaudu siis tekemällä paljon ylimääräisiä osia. Jos gluteeniton ruoanlaitto on sinulle viesrasta, tutustu aiheeseen huolella ennen leipomista.

Gluteenitonta taikinaa myydään tämän näköisissä 250g pakkauksissa.

Aloita kaulimalla noin 250g jääkaappikylmää taikinaa suoraan leivinpaperille. Gluteeniton taikina kannattaa painella ensin sormin litteäksi ja kaulia vasta sitten. Käytä vehnäjauhojen asemasta esimerkiksi "gluteenitonta jauhoseosta".

Paina sitten taikinaan jollakin astialla (esimerkiksi isolla mariskoolilla) ympyrä joka on halkaisijaltaan 12-14cm.

Jaa sitten ympyrä siivuiksi. Mitä ohuempia siivuja teet, sitä kaarevamman katon saat. Siivut saavat (ja niiden kannattaa) olla erikokoisia, sillä se helpottaa liimausvaiheessa. Siivuista tulee muumitalon katto.

Siisti siivujen reunat, Tärkeintä on, että kyljet ovat suorat.

Seuraavaksi tehdään muumitalon seinät. Erota jäljellä olevasta taikinasta osa pohjaksi ja kauli loput noin 12cm levyiseksi pitkäksi levyksi. Leikkaa siitä sitten noin sormen paksuisia siivuja. Minulla siivuja kului lopulta 11, mutta koko taikina kannattaa hyödyntää siltä varalta että osa palasista murtuu.

Poista siivujen väliin jäänyt taikina, leikkaa siivut saman mittaisiksi ja tasoita reunat. Kauli sitten myös pohja leivinpaperille.

Paista pipareita noin seitsemän minuutin ajan 200 asteessa. Gluteeniton taikina kypsyy hitaammin kuin tavallinen. Kunnolla paistuneet piparit ovat huomattavasti kestävämpiä kuin vähän alikypsät.

Kokoa sitten piparitalo pohjalle. Itse käytin liimaamiseen valkuais-tomusokeri kuorrutetta, mutta sula taloussokeri käy myös hyvin. Koska gluteeniton taikina paistuu epätasaisesti, käänsin seinäpalat liimatessa "pohja" ylöspäin. Liimaa palat yksi kerrallaan lieriöksi.


Kuorruta sitten halutessasi seinät. Tässä on käytetty sinisellä elintarvikevärillä värjättyä valkuais-tomusokeri-kuorrutetta ja nuolijaa.

















Anna sinisen kuorrutteen jähmettyä ja lisää sitten halutessasi muita koristeita kuten ikkunat.

Liimaa tämän jälkeen katto. Kattopalat liimataan kartioksi joko suoraan seinien päälle tai ensin esimerkiksi suppiloon. Kattoon kuluu noin 2/3 paloista. Tarkista liimatessa, että katosta tulee tarpeeksi suuri, erityisesti jos käytät suppiloa apuna.

Tämän jälkeen voit halutessasi kuorruttaa ja koristella myös katon. Lopuksi hunnuta talo tomusokerilla.





maanantai 15. joulukuuta 2014

Ei mennyt niinkuin...

Kun joulu lähestyy, ja blogia on enää pari taloa jäljellä, tämä taitaa olla paikallaan. Blogeissa on usein tapana kirjoittaa vain onnistumisista ja esittää, että kaikki onnistui hienosti. Itse sain kuitenkin lohdutusta niihin (useisiin) heikkoihin hetkiin kun aloin ottaa epäonnistumisista kuvia ja päätin julkaista ne rohkaisemaan jotakuta toista heikoissa hetkissä. Kyllä se (melkein aina) siitä.

Tässä siis näitä "ei mennyt niinkuin Strömsöössä"- kuvia.








Ja viimeisenä oma suosikkini, nimittäin se ensimmäinen hetki, kun piti päättää luovuttaa tai nauraa ja ottaa kuva.


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Piparikaruselli

Ota mukava asento, sillä edessä on pitkä postaus aiheessa piparikaruselli! Haaveissani on ollut koko syksyn toteuttaa jotain, jossa hyödynnän "taivutettuja pipareita", ja nyt se toteutui.

Karusellin teko on pitkä prosessi, joka kannattaa hoitaa osissa.

Katto

Aloita kaulimalla jääkaappikylmä taikina läpikuultavan ohueksi ja siirrä taikina sitten leivinpaperille. Leikkaa taikinasta sitten 5-7 kattopalaa. Epämääräiselle määrälle on yksinkertainen selitys: kun palat taivutetaan, on vaikea ennustaa taipuvatko palat juuri saman verran kuin minulla. Palojen kaarevuus taas vaikuttaa siihen, montako palaa tarvitaan yhtenäiseen kattoon. Itse leikkasin paloja (kaiken varalta) peräti yhdeksän. 


Leikkaa sitten leivinpaperi osiin palojen ympäriltä niin, että jokainen pala on omalla paperillaan. Tämä helpottaa palojen taivuttaista.

Piparitaikinaa voi taivuttaa heti paiston jälkeen tai jo paiston aikana. Koska taivutettavia paloja on paljon, suosittelen taivuttamaan paloja jo paiston aikana, jotta paiston jälkeen ei tule kiire. Aseta palat loivasti kaarevaan paistoasentoon (esim. uunin kestävään vuokaan. Folio loiventaa tässä kaarta). Paista sitten paloja uunissa noin 200 asteessa muutaman minuutin ajan.

Paistoasentoa tärkeämpää on "jäähtymisasento". Jos pala jäähtyy käyräksi, se jää käyräksi. Jäähdytä ja säilytä paloja ennen kokoamista esimerkiksi koverareunaisilla lautasilla.

Koristele sitten kattopalat. Itse tein ensin yhden "mallipalan", josta sitten katsoin mallia kaikkiin muihin kattopaloihin.


Halusin testata kattoa koristellessani, voiko kuorrutetta käsitellä muuten kuin pursottamalla. Leivitin paksua kuorrutetta lusikalla nauhan kerrallaan, jota sitten muokkasin kostealla hammastikulla sen jähmetyttyä hieman. Tämä mahdollisti pikkutarkan koristelun, mutta oli hyvin hidasta.


Kokoa sitten katto sulalla sokerilla. Kokeile ennen kokoamista, montako palaa tarvitsen hyvin asettuvaan kattoon. Itse sain katon asettumaan parhaiten kuudella palalla liimaamalla joka toisen palan "päälle" ja joka toisen "alle". Jos palat eivät sovi pituutensa puolesta yhteen, liimaa alareunat samaan linjaan.

Koska palat eivät koskaan taivu täysin samalla tavalla, katosta saattaa tulla epätasainen. Ongelma ratkeaa, kun sahaat ylijääneistä kattopaloista pieniä jatkopaloja, jotka liimataan kuorrutteella kiinni ja kuorrutetaan sitten piiloon.



Seinät ja lattia

Kun katto on valmis, leivo seinät ja lattia kuten kattopalat. Seinäpaloja leivotaan kattopaloja vastaava määrä (eli jos kattoon kului kuusi palaa, leivo kuusi seinäpalaa). Lattia on saman kokoinen riippumatta kattopalojen määrästä. Halutessasi voit tehdä lattiaan hauskan sydänkuvion painamalla palaan ennen paistoa kuvioita sydänmuotilla. Koristele palat.


Muut yksityiskohdat

Kun suuret osat on tehty, leivo karusellin hevoset tankoineen, katon "kansi" sekä koroke. Hevoset voi halutessaan korvata esimerkiksi possuilla. Hevoset on kiinnitetty tankoihin kuorrutteella.


Katon kanneksi käy perinteinen kukkapipari. Halutessaan kannen päälle voi koota koristeen pienemmisstä kukkapipareista ja sydämistä tai esimerkiksi ylimääräisestä hevospiparista. Pienen koristeen voi liimata sokerikuorrutteella, mutta painavampaan koristeeseen suosittelen sulaa sokeria. Kannen voi kiinnittää kattoon kuorrutteella kun muu karuselli on koottu.


Liimaus

Liimaa sitten loppu karuselli kasaan sulalla sokerilla. Ensin liimaa seinäpalat yhteen kehäksi. Tarkista tässä kohtaan, miten päin katto istuu parhaiten seinien päälle ja pistä katto sitten sivuun odottamaan. Kasta seinäkehän alareuna sokeriin ja liimaa se kiinni lattiaan. Käännä lattian pohja ylöspäin ja liimaa korokepalat kehäksi lattian pohjaan. Pidä rakennelma ylösalaisin ja kasta seinien yläreuna sokeriin. Käännä rakennelma nopeasti oikeinpäin ja laske katto paikoilleen. Kasta sitten yksi kerrallaan hevosten tankojen molemmat päät sokeriin ja ujuta ne katon ja lattian väliseen tilaan.